Harvoin tapaa niin asiallista nuorta lääkäriä, veikkaan, että hänestä kehittyy

vielä lääketieteen tohtori.  Hän nuori poika otti minut vastaan asiallisesti, asian

tuntevasti tutkien nilkat ja kuunteli  sydämmen ja keuhkot edestä ja takaa.

Katsoi sydänfimin myöskin.  Takertui siihen minun verenpainelääkkeen lopettamiseen

ihan kivasti.  Käski vielä kahdenviikon ajan seurata ja mitata

joka päivä samaan aikaan päivästä ja merkata muistiin.

Hän ihmetteli kahteen otteeseen, että onko mahdollista

ikäni huomioon otten, ettei minulla ole mitään lääkkeitä.

Onhan minulla luontaistuotteita kuten kalaöljykapseleita mutta

ei mitään resepti lääkkeitä nyt kun olen lopettanut verenpainelääkkeen.

Kuitenkin olen tällä hetkellä mielestäni kohtalaisessa kunnossa.

Sydän filmikin on ihan moitteeton ja raksuttaa tasaisesti

kuin kello. Hyvä niin.  Vaikka on "muutama" kilo liikaa painoa.

Toisaalta eihän minun tarvitse lähteä maratonia juoksemaan

ehdin vaikka etenisin etanan vauhtia.