Nyt kun leikkauksesta on kulunut viisi vuorokautta

On ihän kivä kun näen ilman laseja melko hyvin.

Tein tänä aamuna havainnon, että toinen silmä nyttää kauas ja toinen lähelle,

Ihan kuin olisivat sopineet asiast ja yhteistyöstä.

Odotan jännityksellä kuinka jatkossa menee, kunhan saan

jälkitarkastuksessa uudet lasit ja tarvitsenko niitä.

Luulen, että tarvitsen , ilmeni, että on myös silmän pohjan rappetumaa.

Sitäkään ei tiedä eteneekö se nopeaan vai viiveellä.

Se rappeuma on tosin kuiva jonka ei pitäisi olla perinnöllistä.

Luin siitä googlesta, olikin hyvä selostus rappeumasta.

Toivon, ettei tämä olisi perinnöllistä eikä jälkikasvuni saisi sitä.